Torstaina 29.3.2012 julkaistu raporttimme ”Suomi ja EMU: euron hyödyt, kustannukset ja tie eteenpäin” on herättänyt verrattain vilkkaan keskustelun sekä raportin että sen implikaatioiden ympärillä. Raportin keskeisin tulos oli, että Suomen vienti olisi ollut viime vuoden lopulla noin 15 % korkeammalla tasolla, jos käytössämme olisi ollut oma valuutta. Raportti herätti verrattain vilkkaan keskustelun ainakin netissä, ja siihen otettiin kantaa myös professorien ja tutkijoiden toimesta. Vastaamme tässä kirjoituksessa professorien ja tutkijoiden kommentteihin ja selvennämme vielä raportin antamaa kuvaa.
Ensiksi on muistettava, että raportin tulokset ovat täysin riippuvaisia tehdyistä oletuksista. Mielestämme simulaatioidemme taustaoletukset ovat varsin realistia, mutta niihin liittyy toki varauksia, joita analyysin kommentoijat ovatkin nostaneet esiin.
Professori Tapio Palokangas kommentoi Kauppalehden (30.3.) haastattelussa, että mikäli pienellä valtiolla on oma valuutta ja sen rahapolitiikka on sidottu vaihtokurssin muutoksiin, viennin muutokset vaikuttavat valtion koko hintatasoon. Toisin sanoen, pienen valtion talous altistuisi suurille heilahteluille, mikäli sillä olisi käytössään oma valuutta. Tämä on täysin validi pointti, jonka olemme myös raportissa nostaneet esiin. Kuten raportin sivulla 13 toteamme ”markka saattaisi siis joutua spekuloijien kohteeksi, mikä saattaisi johtaa erityisesti nykyisissä epävarmoissa olosuhteissa suuriin heilahteluihin markan ulkoisessa arvossa”. Ei voida mitenkään taata, että Suomi olisi saavuttanut saman rahapoliittisen vakauden kuin Ruotsi. Simulointimallin kannalta tämä oli kuitenkin tärkeä oletus, joka oli käytännössä pakko tehdä. On myös huomioitava, että Suomen Pankki omaksui EKP:n tapaan inflaatiotavoitteen 1990-luvun puolivälissä.
Professori Matti Pohjola kommentoi niin ikään Kauppalehden (30.3.) haastattelussa, että Suomen vientituotteiden pitkän aikavälin kysynnän määrittelee se, kuinka hyviä ne ovat. Tämä on luonnollisesti aivan totta ja nostamme asian esille johtopäätöksissä. Raportin sivulla 16 toteamme, että Suomen pitäisi ottaa mallia Yhdysvalloista, joka saanut pidettyä tuottavuutensa korkealla pysymällä korkeasti kehittyneiden (ja kalliiden) tuotteiden markkinajohtajana. Tätä samaa Suomelle suositteli myös Merrill Lynchin strategi Johannes Jooste. Raportin keskeinen tulos ei myöskään liity kilpailukykyyn, vaan se nostaa esille kysymyksen siitä, miten Suomi menestyy tulevissa suhdannevaihteluissa euroalueen jäsenenä. Analyysimme kertoo, että vuoden 2008 finanssikriisin aikana Suomen markka olisi joustanut eri tavalla kuin euro. Raportin keskeisin viesti onkin, korostuvatko Suomen suhdannevaihtelut euroalueen jäsenenä, eli vaikuttavatko suhdannevaihtelut Suomeen samoin kuin esim. suuriin Keski-Euroopan valtioihin.
Viimeinen Kauppalehdessä (30.3.) esiin nostettu näkemys koski rakennemuutoksen huomiointia simulointimallissamme. Etlan tutkijan Reijo Mankisen mukaan tärkein syy viennin laskuun on ollut vientiteollisuuden rakennemuutos ja globalisaatio. Simulointimallissamme viennin rakenteessa mahdollisesti tapahtuneet muutokset ovat siinä mielessä mukana, että viennin markka-aikaisessa ennusteessa on ollut mukana myös Suomen viennin toteutunut kehitys. Toisin sanoen vaikka valuutta onkin tässä tapauksessa euro, niin tällä tavalla mallissa on approksimatiivisesti mukana myös ne mahdolliset rakenteelliset muutokset, mitä Suomen viennissä on viime vuosina tapahtunut. Vaikka tällä ei rakennemuutoksien vaikutusta täysin kenties pystytä huomioimaan, ei analyysi myöskään jätä niitä huomiotta. Tähän näkemykseen liittyy myös toinen varaus. Voidaan perustellusti kysyä, olisiko rakennemuutos esim. metsäteollisuudessa ollut niin suuri, mikäli Suomelle olisi ollut käytössään oma valuutta? Tähän on luonnollisesti täysin mahdoton antaa mitään varmaa vastausta.
Valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen nosti Kauppalehdessä (29.3.) esiin myös sen, että euron ja dollarin välinen vaihtokurssi ei ole aiheuttanut suuria heilahteluja Suomen vientiin, joten markan devalvoitumisella ei todennäköisesti olisi ollut niin dramaattisia vaikutuksia Suomen vientiin kuin mitä simulointimme kertoo. Tämä on osin totta, mutta Kuismanen unohtaa kommentissaan, että euroalue on Suomen päävientialue (n. 29 % viennistä menee euroalueelle), jonka kanssa meillä on tällä hetkellä kiinteä valuuttakurssi. Muutenkin on outoa ajatella, ettei valuutan 20 % devalvoituminen olisi edesauttanut vientiä. Kommentissaan Kuismanen nosti esille myös Suomen ja Ruotsin viennin erilaiset rakenteet. Kuten yllä on todettu, mallinnuksemme perustui myös Suomen toteutuneeseen vientiin ja siksi se myös huomioi Suomen ja Ruotsin vientien erilaiset rakenteet.
On tärkeää muistaa, että raportti on tarkoitettu analyysiksi euron suhdannevaikutuksista Suomen kansantaloudelle. Euron muita, suhdannevaihteluun liittymättömiä hyötyjä etenkin pk -sektorin yrityksille ei voida kiistää. Raportin tärkein anti olikin luoda vaihtoehtoinen (pelkistetty) kuva Suomen taloudesta oman valuutan oloissa, jonka perusteella voitaisiin parantaa Suomen talouden kykyä kehittyä Euroopan valuuttaunionin jäsenenä ilman suuria häiriöitä. Mikäli uskomme, että vuoden 2008 finanssikriisi oli omalaatuinen ja jatkossa Suomen talous ei euroalueen jäsenenä enää kohtaa vastaavia epäsymmetrisiä shokkeja, suurin osa raporttimme tuloksista voidaan rauhassa unohtaa. Näkemyksemme kuitenkin on, että näin ei ole, vaan vuosien 2008 – 2009 taantuma oli vain esimerkki uuden globaalin talouden suhdannesykleistä, joissa suhdannekäänteet ovat nopeita ja maailmanlaajuisia. Raporttimme kertookin, että Suomen tulisi alkaa varautua näihin globaaleihin suhdanneshokkeihin, koska Suomen talous reagoi niihin voimakkaammin kuin euroalue. Tarvittaisiin esimerkiksi tarkempi analyysi siitä, mihin toimialoihin vuosien 2008 – 2009 laskusuhdanne eniten vaikutti. Raporttimme perusteella voidaan todeta, että vain varautumalla tuleviin globaaleihin suhdanneshokkeihin voimme varmistaa sen, että euroalueen jäsenyys auttaa koko kansantalouttamme.