Siirry suoraan sisältöön

Q-Review 2/2014 julkaistu!

Olemme julkistaneet uusimman maailmantalouden ja Suomen suhdanne-ennusteemme. Ennusteemme mukaan Suomen talous ei kasvaisi tänä vuonna käytännössä lainkaan. Euroalueen talous kasvaisi tänä vuonna noin prosentin ja Yhdysvaltojen talous noin puolitoista prosenttia.

Maailmantalous on kuitenkin astunut uuteen, outoon aikaan. Talous kasvaa verrattain hitaasti, mutta siitä huolimatta erilaisten riskimittareiden arvot ovat romahtaneet ja esimerkiksi Euroopan kriisimaiden velkakirjojen korot ovat laskeneet tasolle, jota ei ole ennen finanssikriisiä (tai koskaan). Näiden ilmiöiden taustalla on yksi yhteinen tekijä: keskuspankit. Keskuspankkien markkinainterventiot ovat johtaneet riskin voimakkaaseen hinnoitteluun alaspäin. Keskuspankkien interventioiden seurauksena on jopa havaittu joiden markkinoiden “kuolleen”, millä tarkoitetaan kaupankäyntivolyymin romahdusta. Keskuspankkien yritykset lisätä likviditeettiä ovat siis joissain tapauksissa johtaneet täysin päinvastaiseen markkinareaktioon.

Sodan uhka on myös noussut varjostamaan maailmantalouden kasvua kevään aikana. Keskuspankkien toimet ovat kasvattaneet rahoitusmarkkinoiden kriisialttiutta, ja sota tai sen uhka voi toimia uuden kriisin laukaisijana.

Q-review 2/2014