Q-review 3/2016: Ongelmat kasaantuvat; mihin tästä?

Huoli maailmanmarkkinoiden tilasta on kesän aikana kasvanut. Syynä ei ole Britannian päätyminen EU-eron kannalle kansanäänestyksessä, vaan se mistä se kertoo. Poliittiset kannat saattavat muuttua yhtäkkiä, millä on suuri merkitys maailmantaloudelle tällä hetkellä.

Keskuspankkien kyvyt ohjata taloutta ovat myös kohtaamassa rajansa. Maailmantaloudessa onkin odotettavissa myrskyisä talvi, ja rahoitusmarkkinakriisin todennäköisyys on noussut.

Suomen talous on osoittanut elpymisen merkkejä kesän aikana. Signaalit Yhdysvaltojen talouden suhdannekäänteestä kuitenkin varjostaa toipumista. Sama pätee Euroopan toipuvaan talouteen. Jos Yhdysvaltojen talous todella ajautuisi taantumaan, Suomi, Eurooppa ja koko maailma seuraisivat perässä.

Ennustamme Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,2 prosentin vauhtia, euroalueen talouden 1,4 prosentin vauhtia ja Yhdysvaltojen talouden 1,7 prosentin vauhtia.

Ennusteraporttimme sisältää:

- Kattavan analyysin maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilasta
- Ennusteet Suomen, euroalueen ja Yhdysvaltojen talouksille kuluvalle kvartaalille (nowcast) sekä tälle ja ensi vuodelle
- Finanssikriisin ja poliittisen kriisin todennäköisyysarviot

Tilaa uusin suhdanne-ennusteemme osoitteesta: sales@gnseconomics.com. Hinta: 85€ (+ ALV). Organisaation vuositilaus 290€ (+ ALV).

This entry was posted in Ennusteet, Euroalue, Maailmantalous, Rahoitusmarkkina, Suhdanne, Suomi, Talouskasvu, Uncategorized, Yhdysvallat. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>