Siirry suoraan sisältöön

Euroopan pankkien riskit ovat kasvaneet

EKP:n viime vuoden loppupuolella aloittaman pitkän aikavälin rahoitusohjelman (LTRO) positiivisiksi ennakoidut vaikutukset euroalueen talouteen herättivät epäilyksemme. Vuoden ensimmäisessä suhdanneanalyysissämme arvioimmekin, että EKP:n LTROn kautta tapahtunut pankkisektorin likviditeetin parantaminen ei ratkaise Euroopan pankkisektorin ongelmia, vaan ainoastaan siirtää niitä. Listasimme Euroopan pankkisektorin ongelmiksi huonon omavaraisuusasteen (leverage ratio) sekä alhaiset ja heikot pääomapuskurit tappioita vastaan. Arvioimme kuitenkin, että LTRO auttaa taloutta lyhyellä aikavälillä.

Bloomberg raportoi 20.9.2012 LTRO:den siirtäneen pankkien taseiden puhdistamista tulevaisuuteen. Pankit ovat siis lykänneet pääoman lisäämistä sekä tappioiden alakirjauksia. Tällainen “deleveraging” olisi edelleen vähentänyt Euroopan pankkien jo ennestään vähentynyttä yritys- ja kuluttajalainoitusta. LTRO on siis auttanut taloutta lyhyellä aikavälillä, mutta se ei ole parantanut Euroopan pankkien elinkelpoisuutta. Vaikutus on saattanut olla jopa päinvastainen.

Maaliskuun Q-reviewssa arvioimme LTRO:den lisäävän pankkien maakohtaisia riskejä, koska LTRO:n kautta lainatuilla rahoilla todennäköisesti ostetaan kriisimaiden joukkovelkakirjoja. Nämä ovat houkuttelevia sijoituskohteita, niistä maksettavan korkean koron ansiosta. Näin näyttää juuri käyneen, ja arvioiden mukaan Euroopan pankit ovat ostaneet euromaiden velkakirjoja noin 500 miljardilla eurolla. Näistä huomattava osa on ollut kriisimaiden, kuten Espanjan, velkakirjoja. Euroopan pankkien maakohtaiset riskit ovat selvästi kasvaneet, mutta pääomitusta sekä tappioiden alaskirjauksia on lykätty.  Ohjelman laina-ajan loppuessa on odotettavissa uusi LTRO tai vastaava toimenpide Euroopan pankkisektorin pystyssä pitämiseksi. Eurooppa onkin vaarassa ajautua Japanin kaltaiseen tilanteeseen, jossa keskuspankki joutuu jatkuvasti puuttumaan rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Japanin keskuspankki esimerkiksi ilmoitti juuri aloittavansa jälleen uuden setelirahoitusoperaation.

LTRO näyttääkin tehneen juuri sen mitä ennakoimme. Se on auttanut euroalueen taloutta lyhyellä aikavälillä, mutta sen se on tehnyt lisäämällä pankkien pidemmän aikavälin riskejä.