Euroopan yhteistä pankkivalvontaa kasataan parhaillaan kovaa vauhtia. Viimeksi Ranskan ja Iso-Britannian on ilmoitettu päässeen sopuun pankkivalvonnan yleisistä periaatteista. Silti pankkiunion tiellä on vielä monta mutkaa ja riskinä on sen johtaminen tehottomaan valvontaan ja byrokratian lisääntymiseen. Pankkiuniolla on kaksi perimmäistä tarkoitusta. Toissijaisena tavoitteena sen halutaan vähentävän pankkien kaatumisen aiheuttamia vahinkoja Euroopan taloudelle. Päätarkoituksena sen halutaan mahdollistavan kriisimaiden pankkien yhteisvastuullisen pääomittamisen Euroopan vakausmekanismin, EVM:n, kautta.

Pääomittamistavoitteen ongelma on kriisimaiden riskien hyvin epätasainen jakaantuminen Euroopassa. Kansainvälisen järjestelypankin, BISin (Bank for International Settlements) juuri julkaistujen maaliskuun lopun tilastojen mukaan Iso-Britannian, Saksan ja Ranskan pankit kantavat suurimmat riskit kriisimaiden (Espanjan, Irlannin, Italian, Kreikan ja Portugalin) ulkomaanveloista. BISin tilastojen mukaan Ranskan pankeilla oli saamisia kriisimaista noin 71 miljardin euron edestä, Saksan pankeilla saamisia oli noin 252 miljardia ja Ison-Britannian pankeilla noin 470 miljardia euroa. Pohjoismaiden vastuut olivat huomattavasti pienempiä. Suomen pankeilla oli saatavia noin 2,9 miljardin euron edestä, Ruotsin pankeilla saatavia oli noin 4,8 miljardia, Tanskan pankeilla noin 5,4 miljardia ja Norjan pankeilla noin 6,8 miljardia euroa.

Selvemmiksi saamisten jakautuminen muuttuu kun saamiset suhteutetaan kunkin maan bruttokansantuotteeseen. Pankkien pienimmät saatavat suhteutettuna BKT:hen olivat Ruotsilla ja muilla Pohjoismailla. Ruotsin pankkien saatavat kriisimaista olivat noin 1,1 % BKT:sta, Suomen noin 1,4 %, Norjan noin 1,8 % ja Tanskan noin 2 %. Keski-Euroopan valtioissa vastaavat luvut olivat huomattavasti suurempia. Ranskan pankkien saatavat olivat 3,3 % BKT:sta, Hollannin pankkien noin 6,5%, Saksan noin 9 %, Iso-Britannian noin 25 % ja Luxemburgin pankkien peräti 72 %. Vertailukohdaksi näissä luvuissa voidaan ottaa Suomen pankkikriisi 1990-luvun alussa, jonka kustannukset Suomelle olivat hieman yli 10 % BKT:sta.

Pankkiunioni ja pankkien yhteisvastuullinen pääomittaminen ovat lähinnä Keski- ja Etelä-eurooppalaisten valtioiden etu. Lukujen perusteella on varsin selvää, miksi pankkiunionista ei ole innostuttu Ruotsissa. Suomelle on tarjolla tässäkin vaihtoehdossa lähinnä maksajan rooli, kuten sekä Björn Wahlroos että OP-Pohjolan Reijo Karhinen ovat arvioineet. Yllä esitetyt luvut tukevat heidän näkemyksiään.

Saksan ja Suomen edut eivät pankkiunionissa kohtaa. Siksi Suomen tulisi muodostaa pankkiunioniin yhteinen kanta muiden EU:hun kuuluvien Pohjoismaiden kanssa.