Uusin suhdanne-ennusteemme on julkaistu. Sen mukaan todennäköisimmässä skenaariossa sekä Suomen että euroalueen taantuman päättyvät ensi vuonna. Ennustamme Suomen BKT:n kutistuvan tänä vuonna noin prosentin ja ensi vuonna noin puoli prosenttia. Euroalueen BKT:n ennustamme kutistuvan tänä vuonna noin puoli prosenttia ja kasvavan ensi vuonna saman verran. Yhdysvaltojen talouden ennustamme jatkavan vahvistumistaan.

Euroalue on edelleen maailmantalouden murheenkryyni. Euro on keskeisin tekijä Euroopan taantuman taustalla. Yksistään euron syyttäminen kriisistä on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska kriisin pahenemiseen johtaneet päätökset on tehty viimeisten kahden vuoden aikana. Euron rooli kriisin aiheuttajana olisi kuitenkin syytä tunnustaa. Korjaavat toimenpiteet voivat olla toimivia ainoastaan, mikäli ongelma tunnistetaan oikein.