Eurooppa yrittää parhaillaan yksinään ratkaista kaikkia rahoitusmarkkinoihin liittyviä ongelmia. Aikaisemmassa blogikirjoituksessamme toimme esille näkemyksemme, että Suomen ei tulisi sitoutua EU:n tasolla sellaiseen pankkiunioniin, johon muut EU:hun kuuluvat Pohjoismaat eivät liity. Sama pätee nyt suunnitteilla olevaan rahoitusmarkkinaveroon sillä erotuksella, että veron hyödyt Euroopankin tasolla ovat kyseenalaiset.

Rahoitusmarkkinaveron taustalla on John Maynard Keynesin vuonna 1936 esittämä transaktiovero pörssissä tapahtuvalle arvopaperikaupalle. Keynesin ajatuksena oli, että verolla pystyttäisiin rajoittamaan spekulatiivista, lyhyaikaista arvopaperikauppaa, mikä ehkäisisi muun muassa osakemarkkinakuplien syntymistä. Kokonaan toinen asia on miten määritellään spekulatiivinen kaupankäynti ja miten se aiheuttaa kuplia markkinoilla.

Euroopan komission tämänhetkinen ehdotus transaktioverosta seurailee Keynesin alkuperäistä ideaa sillä erotuksella, että veron piiriin kuuluisi myös johdannaiskauppa. Vero myös noudattaisi periaatetta, jossa transaktiosta maksettaisiin vero aina kun vastapuolena tai toimeksiannon tekijänä on veroon kuuluvan valtion (ts. EU:n) yritys tai henkilö. Euroopan komission mukaan verolla varmistettaisiin että finanssisektori osallistuu finanssikriisin kustannuksien maksamiseen, sillä vahvistettaisiin EU:n budjettia sekä ehkäistäisiin “spekulatiivista” kaupankäyntiä.

Esimerkkejä transaktioverosta on historiassa useita. Ruotsi otti käyttöön arvopaperikaupankäyntiveron vuonna 1984. Veroksi asetetiin ensin 0,5 %, mutta se nostettiin 1 %:iin vuonna 1986. Seuraukset arvopaperikaupankäynnille olivat dramaattiset. Vuoteen 1990 mennessä yli 50 % arvopaperikaupankäynnistä oli siirtynyt muualle. Ruotsi lopettikin veron vuoden 1991 alussa, jonka jälkeen huomattava osa kaupankäynnistä palasi Tukholman pörssiin.

Komission esittämän transaktioveron on sanottu ehkäisevän Ruotsin esimerkin kaltaiset ongelmat, koska siinä sovelletaan yllä selitettyä EU-osapuoliperiaatetta. Todellisuudessa asia on monimutkaisempi. Toteutuessaan osapuoliperiaate johtaisi siihen, että EU:n ulkopuoliset rahoituspalveluyritykset eivät maksaisi veroa EU alueen arvopapereista tai johdannaisista, mikäli kaupan toinen osapuoli ei myöskään kuulu EU:hun. Tämä antaisi EU:n ulkopuolisille rahoituslaitoksille kilpailuedun. Ongelma pahenee, mikäli osa EU maista ei liity vero piiriin. Tällöin esimerkiksi OP-Pohjola pystyisi välttymään EU:n ulkopuolisen arvopaperikauppansa verolta muuttamalla sijoitustoimintansa esimerkiksi Ruotsiin, joka hyvin todennäköisesti jää veron ulkopuolelle. Julkisesti noteerattujen yrityksien kannattaisi myös siirtää pääkonttorinsa veroon kuulumattomiin EU maihin. Tällä tavoin yrityksen velkakirjojen ja osakkeiden arvo todennäköisesti olisi korkeampi, koska veroalueen ulkopuolisten rahoituslaitoksien ei tarvitsisi maksaa transaktioveroa niillä käymistään kaupoista.

Suomelle syrjäytymisvaikutus voisi olla vakava ongelma, mikäli Ruotsi ja Tanska eivät veroon osallistu. Helsingin pörssi on jo menettänyt vetovoimaansa Nokian romahduksen myötä. Transaktioveron yksipuolinen käyttöönotto todennäköisesti siirtäisi huomattavan osan lopuista ulkomaalaisista institutionaalisista sijoittajista muihin pörsseihin, kuten Tukholmaan. Tämä laskisi Helsingin pörssissä noteerattujen osakkeiden arvoa, johtaisi verotulojen laskuun ja vaikeuttaisi suomalaisten kotimarkkinayritysten varainhankintaa osakeantien kautta.

Ehdotetun transaktioveron verokertymä on myös huomattavan epävarma. Komission oman arvion mukaan verolla kerätyt varat vaihtelevat riippuen siitä kuinka paljon kauppaa siirtyy verottomiin maihin ja kuinka paljon kaupankäynti veron seurauksena pienenee. Komission arviossa verokertymä vaihtelee 10 miljardista 400 miljardiin euroon riippuen yllämainituista epävarmuuksista. Verolla olisi myös suoria vaikutuksia talouteen. Hollannin valtionvarainministeriön alaisen talouden tutkimuslaitoksen raportin mukaan transaktioveron käyttöönotto vähentäisi bruttokansantuotteen kasvua 0,4 – 1,2 %. Veron vaikutus spekulatiiviseen kaupankäyntiin on myös epäselvä.

Vuosien 2008 – 2009 finanssikriisin yhtenä syynä oli luottoriskijohdannaisten avulla tehtyjen suojautumistoimenpiteiden epäonnistuminen. Johdannaiskaupankäynnin väheneminen EU:n alueella tarkoittaisi siten myös suojautumisen vähentymistä. Vaikka suojautumiseen luotettiin ennen finanssikriisiä liikaa, ei ole järkevää ajatella, että sen vähentyminen pienentäisi finanssikriisin riskiä. Koska suojautuminen vähenisi vain yhdellä alueella, vaikutus voisi olla jopa päinvastainen. Johdannaisia käytetään myös esimerkiksi  Nykyiseen velkakriisiin verolla olisi todennäköisesti vain negatiivinen vaikutus, koska se nostaisi valtioiden velkakirjoista jälkimarkkinoilla pyydettyä korkoa.

Vero näyttäytyy komission esityksen perusteella varsin riskialttiina kokeiluna, ja sen ajoitus velkakriisin keskellä on vähintäänkin ongelmallinen. Suomi kuuluu pankkiensa kautta yhteispohjoimaalaiseen rahoitusmarkkinaan. Tämän vuoksi Suomen tulisi muodostaa kaikkeen rahoitusmarkkinoita koskevaan lainsäädäntöön ja verotukseen yhteinen kanta Tanskan ja Ruotsin kanssa.