Siirry suoraan sisältöön

Miksi Deutsche voi olla uusi Lehman

Deutsche Bankin (DB) ongelmat ovat viime päivät olleet maailman talousmedian huulilla. Sitä on verrattu Lehman Brothersin (LB) konkurssin vuoden 2008 syksyllä aiheuttamaan shokkiin, joka aktivoi maailmanlaajuisen finanssikriisin täyteen paloonsa. Voisiko DB:n tilanne käynnistää uuden globaalin finanssikriisin?

Pankkikriiseillä on yksi yhteinen piirre. Vaikka syyt kriisien taustalla ovat vuosisatojen saatossa vaihdelleet, pankkikriisi alkaa aina pankkipaosta (bank run), jossa pankin asiakkaat vetävät suurimittaisesti talletuksiin ja/tai sijoituksiaan yhdestä tai useammasta pankista. Vuoden 2008 finanssikriisi alkoi, kun havaittiin että vuosituhannen alussa koottuihin arvopaperistettuihin, lähinnä asuntomarkkinoihin sidottuihin luottoihin ja johdannaisiin liittyvät riskit olivat huomattavasti suuremmat kuin aikaisemmin oli ajateltu. Tämä johti pankkipakoon etenkin yritystodistusten ja takaisinostosopimuksien (repo) markkinoilla, joissa toimineiden nk. varjopankkien tappiot palautuivat niitä perustaneiden pankkien taseisiin. LB:n konkurssi toisin sanoen ainoastaan vahvisti jo käynnissä ollutta finanssikriisiä. LB ajautui konkurssiin, koska se sijoitti raskaasti Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoille senkin jälkeen, kun arvopaperistettujen rahoitusmarkkinatuotteiden ongelmat olivat nousseet pintaan. Tämän vuoksi markkinoiden usko pankin selviytymiseen loppui, sen osakkeen arvo romahti ja pankki ajautui konkurssiin maanantain 15. syyskuuta 2008.

Miten tämä kaikki vertautuu nykytilanteeseen? Lawrence Summers and Natasha Sarin Harvardin yliopistosta kartoittivat Yhdysvaltojen pankkisektorin riskejä syyskuun puolivälissä esitellyssä tutkimuksessaan. Siinä he toteavat, että Yhdysvaltojen suuret pankit ovat tiettyjen mittareiden (mm. volatilititeetin ja tuottojen odotetun kehityksen) mukaan vähintään yhtä riskisiä kuin vuonna 2007. Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) Euroopan pankkisektorille tekemien stressitestin mukaan Euroopan pankkisektori olisi riittävän pääomitettu kestämään talouskasvun hiipumisen. Sen testit kartoittivat kuitenkin vain talouden taantuman vaikutuksia eurooppalaisten pankkien taseisiin. DB reputti Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) stressitestit.

DB:n ongelmat eivät johdu pelkästään Yhdysvaltojen oikeusministeriön asettamasta sakosta, vaan ne ovat aiempaa perua ja sakon uhka on vain pahentanut tilannetta. DB:n ongelmat heijastelevatkin koko Euroopan pankkisektorin tilaa, joka on viimeisen 10 vuoden aikana pelastettu jo kaksi kertaa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen eurooppalaisia pankkeja pelastettiin useassa maassa. Vuonna 2010 eurooppalaiset pankin pelastettiin tappiolta, jotka olivat syntymässä niiden Kreikalle ja muille euron kriisimaille antamista lainoista. Valtioiden joukkovelkakirjojen tappiot uhkasivat etenkin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja. Toimenpide oli virallisesti kriisimaiden tukemista, mutta käytännössä kyse oli myös pankkien epäsuora pääomittaminen Kreikan ja muiden kriisivaltioiden budjettien kautta. Samalla pankkien riskit siirrettiin veronmaksajien kontolle. Nämä toimet eivät kuitenkaan ole ratkaisseet Euroopan pankkisektorin pääongelmaa, joka on kannattamattomuus. Euroopan pankeilla on huomattavan paljon tuottamattomia (non-performing) lainoja, minkä lisäksi Euroopan keskuspankin (EKP) negatiivinen yliyön talletuskorko sekä tiukemmat pääomavaatimukset rasittavat niiden tuloksia. Ei myöskään tarkkaan tiedetä, kuinka paljon pankeilla vielä on arvopaperistettuja velkakirjoja ja muita eksoottisia tappiollisia rahoitusmarkkinatuotteita taseissaan.

Yhteneväisyysmerkit vuoden 2008 kriisin ja nykyisen tilanteen välillä ovat siis huolestuttavat. Tiettävästi pankkeja ei tällä hetkellä uhkaa varjopankkitoimintaan sisältyvät riskit, mutta ongelma on pankkisektorin surkea kannattavuus, etenkin Euroopassa. DB:n osakekurssi on laskenut hälyttävän alas, kuten LB:n kurssi vuonna 2008. Tämän lisäksi DB on huomattava osapuoli maailmanlaajuisilla johdannaismarkkinoilla. DB:n johdannaissalkun kooksi on arvioitu hieman yli 42 biljoonaa dollaria. Jos DB kaatuisi, realisoituisi vastapuoliriski johdannaissopimuksissa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että johdannaisten mahdollisesti suojaamat tappiot palautuisivat niitä ostaneiden pankkien ja instituutioiden taseisiin, koska vakuutuksen toinen osapuoli (DB) häviäisi. Tällä olisi ennalta-arvaamaton, mutta todennäköisesti katastrofaalinen vaikutus sekä rahoitusmarkkinoiden toimintaan että joidenkin pankkien ja rahoitusmarkkinainstituutioiden vakavaraisuuteen.

Tilanne eroaa vuodesta 2008 siinä, että valtiot ja ylikansalliset toimijat, kuten EKP, ovat varautuneet tilanteeseen huomattavasti paremmin. Pankkien pääomittaminen on silti Euroopassa edelleen pelkästään kansallisvaltioiden vastuulla. DB:llä on myös paljon likvidejä varoja; arviolta reilun 200 miljardin dollarin edestä. DB:n taseen suurin yksittäinen erä ovat talletukset, joita on lähes 600 miljardin dollarin edestä.  Pankin suurin uhka näyttääkin olevan talletuspako, eli perinteisin pankkipaon muoto. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että pankki ei voisi ajautua selvitystilaan myös muuta kautta, mutta talletuspaon alkaessa DB:n päivät olisivat nopeasti luetut.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee, että Saksa on voimakkaasti vastustanut Italian pyyntöä pääomittaa pankkejaan ilman Euroopan pankkiunionin ehtojen vaatimaa, minimissään 8% leikkausta pankin osakkeenomistajien ja/tai velkojien saataviin. Tilanne Euroopan pankkisektorilla on niin herkkä, että tällaisen bail-inin käyttöönotto voisi edelleen pahentaa pankkien osakkeiden alamäkeä ja ajaa muitakin suuria pankkeja selvitystilaan. Saksa näyttääkin maalanneen itsensä Euroopan kannalta ikävään nurkkaan. Onneksi kyse on vain EU:n säännöistä, joita on rikottu toistuvasti. On myös mahdollista, että pankkiunioni säännöistä löydetään jokin porsaanreikä, jota kautta voidaan pääomitus tehdä rikkomatta sen sääntöjä.

Jos DB ajautuisi selvitystilaan, sen vaikutukset näkyisivät nopeasti Euroopan pankkisektorilla, mutta myös globaalisti. Spekulaatio seuraavasta ”pankkiruumiista” alkaisi ja paniikki leviäisi. DB muodostaakin vakavan uhan maailman finanssivakaudella sekä sen omistamien johdannaisten että mahdollisen selvitystilaan ajautumisen signaalivaikutuksen takia. Rahoitusmarkkinoilla luottamus on tärkeintä ja sen menettäminen nousee nopeasti uhkaamaan koko järjestelmän vakautta. Onkin toivottava, että viranomaiset sekä Euroopassa että Saksassa tunnistavat ja ovat valmiita tarvittaviin toimiin järjestelmän vakauden turvaamiseksi, jos tarvetta niille ilmenee. Turha politikointi olisi nyt syytä unohtaa.